keskiviikko 1. marraskuuta 2017

PIKKUHYPPYJÄ

Moikka!

Olipa omaperäinen otsikko... Sen mukaan kuitenkin mennään, ja voisin kertoilla teille vähän meidän viimeisistä pikkupomppeloista. Olen siis ottanut itseäni niskasta kiinni, ja mennyt muutaman viikon sisään kerran kavaletteja ja kaksi kertaa puomi-/pikkukavalettitreeniä. Se on aika paljon, ottaen huomioon, että en hypännyt kesällä juuri kertaakaan.

En itseasiassa tiedä, miksi pomppiminen jäi pois meidän viikko-ohjelmasta, mutta nyt se on sinne palannut. Mulla ei ole oikein mielikuvitusta puomitehtävien suhteen, joten molemmilla puomikerroilla olen mennyt samoja ravipuomeja, innariviuhkaa ympyrällä ja "pitkiä laukkapuomeja", joihin tulee siis väleihin yhdet askeleet.

Tällä kertaa kuitenkin aiheeksi valikoitui se kerta, kun kaikki esteet olivat irti maasta, koska nämä Siljan ottamat kuvatkin ovat siltä päivältä. Jouduin muokkaamaan näihin tosi paljon lisää valoa ja selkeyttä, joten aika kamalia tuli. Tyhjää parempi sekin, kai.  Pienet videotodisteet kuitenkin löytyy myös toiselta puomikerralta. Katsokaa muuten lopun videosta Caron laukan laatua! Elikkä siis, alkuverkkailin normaalisti, eli ravailin, taivutellen ja otin pari kierrosta rentoa laukkaa.

Varsinaiset hyppyhommat aloitettiin pienellä, noin 40-50cm miniokserilla, jota tulin verkkahyppynä pari kertaa. Ensimmäiset kerrat ponkaistiin aika korkealta, mutta muuten sujui ihan mallikkaasti. Välikäyntien jälkeen jatkettiin neljän kavaletin innarilla.





Tulin sen ensin muutaman kerran vasemmalle, ja annoin hevosen rauhassa hoksata, kuinka tämä tehtiinkään. Ensimmäinen kerta oli kohellusta, josta puolet mentiin ravuriravilla, ja toinenkin oli epämääräinen, mutta kolmannella mentiin jo sujuvasti. Oli hirmuisen kiva tehdä tehtävää, kun heppakin oli ihan innoissaan.

 Tuossa on se haaste, etten siinä voi oikein muuten auttaa hevosta kuin pitämällä jalan lähellä, ja jos se tuntuu valahtavan edestä liian alas, nostamalla sitä vähän kädellä. Kuitenkin se asetteli jalkansa näppärästi, ja pian päästiin vaihtamaan suunta oikealle. Tässä ei ollut oikeastaan minkäänlaista ongelmaa, mitä nyt hevonen tahtoi painua vähän liikaa ulos.

Innaria jumppailtin hetken verran, minkä jälkeen siirryttiin yksittäiselle esteelle, joka oli välillä 60-70cm-pystynä, ja välillä taas n. 80cm korkeana okserina. Tämä sujui muuten ihan hyvin, mutta kerran kasikympin okserille tuli yllättävä kielto, kun en ollut itse ratsastanut loppuun asti. C siis vain hidasti siitä kohtaa, kun olisi pitänyt hypätä, ja väisti sivulle laukassa. Kaikki meni niin äkkiä, että seuraavaksi muistan tarkastelleeni kentän pohjan laatua, ekaa kertaa Caron kanssa!

Nooh, otettiin se okseri sitten vielä kerran, minkä jälkeen laskettiin estettä taas pienemmäksi pystyksi. Sille sitten hypättiin muutamalla hypyllä empiminen pois ja hyvä mieli molemmille. Tämän kerran jälkeen lupasin itselleni, että jatkossa pompitaan useamminkin. Tämä on hyvää vauhtia toteutumassa.




Milloin te olette viimeksi hypänneet?

tiistai 24. lokakuuta 2017

ON YLÄMÄKI RASKAS ASKELTAA...

... mutta alamäkeen liian usein katoaa.

Voiko aina mennä hyvin? Pitääkö olla huolissaan, jos hevonen ei olekaan hetkeen oikeasti hyvä? Mikä on tarpeeksi hyvä?

Näitä kysymyksiä on tullut pyöriteltyä paljon päässään viime aikoina. Hetkeksi jo unohdin, mikä Caron kanssa on tärkeää. Heppa teki siis tavalliseen verrattuna toissaviikolla tosi paljon hommia. Se kävi kerran reippaammassa maastossa, hyppäsi kerran pikkuesteitä, toimi kaksi kertaa koulupollena ja meni vielä viikonloppuna oikein hienon puomitreenin.

Näistä kaikista vain puomitreenin voin sanoa onnistuneen. Siitä huolimatta, että se kuumuessaan hyppäsi innarina "pitkät laukkapuomit" joiden nelimetrisiin väleihin piti saada normaalit laukka-askeleet. Seuraavalla viikolla mentiin mun reissatessa kevyemmin, kaksi maastoa ja yksi varusteeton askellajit läpi-tuokio muiden toimesta ja meikäläisen satulaton sileänhömppä.

Mulla ei ole ollut hyvinä päivinä kuvaajaa. Kaikki materiaali viime ajoilta on huonolaatuista ja niissä on kuvattu huonosti ratsastavaa kuskia ja huonosti liikkuvaa hevosta. Päätin nyt kuitenkin olla rohkea ja julkaista yhden niistä, koska mulla ei ole teille mitään muuta kuvamateriaalia. Hevonen liikkui monessa paremmin, mutta oma istuntani oli jotain täysin käsittämätöntä.


 Koko kesä mentiin koulupuolella tasaisen jyrkkää ylämäkeä. Yhtäkkiä ei enää mentykään. Alkoi ahdistaa. Tämä postaus on kirjoitettu lähinnä itselleni. Tämän postauksen tekstin (ja kuvan!) on tarkoitus kertoa, että meillä menee useinkin tosi huonosti. Tämä postaus on kirjoitettu itselleni. Jotta muistaisin, mikä on tärkeää. Uskon, että ylämäki kuitenkin jatkuu, hieman loivempana vain.

Tänään menin riimulla (ja satulalla, oman istunnan takia) askellajit läpi. Käynnissä tein pohkeenväistöjä, ja kieltämättä tuli melkoinen "Wow!"-fiilis. Ravin ja laukan vain keventelin rennolla ohjalla. Ymmärsin taas, että kohtalainen riittää. Ymmärsin, ettei meillä ole tarve tai tarkoitus mennä otsa rypyssä.

Päätin nauttia hetkistä rakkaan Caron kanssa. Tehdä puomitreenejä, pitkiä maastolenkkejä, koulutuuppailuita, ja varusteetonta hömppää. Ihan ilman suorituspaineita. Tavoite on pitää hevonen taipuisana ja taso yllä, tavoite on pitää hauskaa. Molemmin puolin. Ehkä voisin käydä tuon kanssa vielä jossain harkkakoulukisoissa jos osuisi kohdalle. Oli miten oli, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, hymy huulilla.

Milloin te olette viimeksi muistaneet tai oivaltaneet? Millaisia asioita?


torstai 12. lokakuuta 2017

POSITIIVISESTI YLLÄTTYNYT

Moikka!

Vaikka mulla ei tältä kyseiseltä kerralta ratsastuskuvia olekaan, voisin kertoa teille nopeasti yhdestä meidän satulattomasta koulutuuppailusta muutaman päivän takaa, ihan vaan, koska siitä jäi niin hyvä mieli. Selässä oli siis tosi kivaa, hevonen pelasi pienillä avuilla, ihan hymyilytti ratsastaa.

Caro inhoaa sadetta ja märkää, joten kovin suuria odotuksia mulla viiden asteen lämpötilassa ja tihkusateessa toteutetulle ratsastuskerralle ollut. Mutta niin vaan heppa yllätti. Ajatuksena oli tehdä vähän perusjumppaa kaikissa askellajeissa.

Kentälle päästiin joskus seitsemän jälkeen, jolloin on luonnollisesti tähän aikaan vuodesta jo pilkkopimeää. Pimeys aiheutti hepassa pientä pörheyttä, ja se oli poikkeuksellisen ryhdikäs, etenevä ja kevyt ratsastaa heti alusta alkaen.

Kuvat ovat joku viikko sitten räpsäistyjä, Siljan käsialaa jälleen.

Ihanasti turpis vinossa...



Kunnollisten alkukäyntien jälkeen tein muutaman kerran jo vakioksi muodostunutta tehtävää, jossa pitkän sivun alkuun tehdään voltti, jatketaan avotaivutuksessa ja lopuksi väistätetään etuosa takaosan alle. Samaa tehtävää olen Caron kanssa soveltanut monella tapaa, esimerkiksi niin, että voltti ja avo tullaan ravissa, minkä jälkeen nostetaan laukka, ja hidastetaan ennen seuraavaa volttia raviin.

Tänään tarkoitus oli kuitenkin vain vähän jumpata molempiin suuntiin käynnissä ennen raviin siirtymistä. Ravia työstin keskiympyrällä. Ensin Cartsa painui ravissa vähän turhan alas yrittäessään väistellä sadetta, mutta sain sen sieltä hyvin ratsastettua pois, ja melko nopeasti mulla oli alla tahdikkassa ravissa, kivassa muodossa ja kevyenä kulkeva hevonen. Mikäs sen mukavampaa?

Laukassa työstin lähinnä nostoja ja ravi-laukka-siirtymisiä, koska kentän pohja oli hieman raskas vesisateiden jäljiltä. Carolla olisi laukassa ollut virtaa enemmänkin, mutta lopulta se sitten malttoikin ihan hyvin. Loppuravit suoritettiin rennolla ohjalla eteen-alas-työskentelyä tehden.



Kyllä se siitä pikkuhiljaa hoikistuu, vietävän kesämaha...
On se vaan niin hieno, säässä kuin säässä. <3